Matkavalmisteluja

Kun on oikein kiire ja paljon tekemistä, niin on tarpeen istua hiljaa rauhassa pidempiä aikoja. Normaalitilanteessa jos riittää puolen tunnin meditaatio, niin näinä päivinä on istuttava harjoittamassa tunti. Muuten en saa mitään aikaiseksi.

Matkan valmisteluista on tehtynä suuri osa, mutta se viimetippaan yleensä jäävä osa on vielä tekemättä. Tavoitteena saada tällä kertaa pakkaukset valmiiksi todella hyvissä ajoin eli tänään. Lähtöönhän on vielä vajaa viikko, joten juuri nyt lienee paras hetki pakata. Onpahan sitten aikaa purkaa vielä kerran jos toisenkin neitsytmatkalleen lähtevä rinkka.

Matkan kohteena on Australia ja siellä Brisbane ja Sydney sekä pari kaupunkia matkan varrelta. Matkasuunnitelma on jäänyt matkakumppanin tehtäväksi, mutta toki minuakin on aiheen puitteissa konsultoitu. Koska aikaa on vain kolme viikkoa perilläoloon varattuna, etenemme kaikessa rauhassa nauttien ohikiitävistä hetkistä. Muutama yhdessä matkailtu pätkä meillä äiti-tytär-tiiminä on jo tehtynä, mutta tämä lienee matkoista haastavin ja seikkailullisin.

Oman lisänsä matkan sisältöön tuo päivittäiset harjoittamisen hetket meditaation ja qigongin parissa.  Koska teemme matkaa kahdestaan, tulemme jakamaan myös harjoittamisen hetket keskenämme. Minä jokseenkin vanhana konkarina jatkan harjoittamistani ja tyttäreni tuorein silmin ja mielin saa alun omalle harjoittamiselleen. Yksi matkan tavoitteita on saada jakaa tämä elämän laatuun vaikuttava harjoittamisen muoto yhdessä ja erikseen.

Meditaation harjoittaminen ei ole pakenemista todellisuudesta. Se on todellisuuden kohtaamista läsnäolevasti rauhallisin mielin . Matkaan valmistautuen tässä hengessä, rauhallisin mielin. Vaikka vähän jo jännittääkin.

image

4 thoughts on “Matkavalmisteluja”

Leave a Reply to Tiina Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *