Yksi päivä maaseutuajelua tuotti erikoisen kokemuksen. Kun etenimme vähemmän kuljettuja reittejä, etsien vuoren päältä sopivan lounaspaikan – eväät meillä olikin mukana – , päädyimme kauniisiin korkeisiin maisemiin.
Istahdimme luostarin pihamaalle, joka ei ollut suurikaan, koska olimme harjanteella. Toisella puolella avautui maisema laaksoon, jossa näkyi kolme kylää viljelmineen ja rakennuksineen. Toisella puolella näkyi buddhapatsas, joka oli arviomme mukaan ainakin 45 metriä korkea. Ruokaseurana oli luostarin koirat ja kissat.
Ruoka oli hyvää ja seura mitä parhainta. Tälle rauhalliselle paikalle saapui kolmen hengen seurue, ja yksi heistä kysyi mistä kaukaa mahdamme olla. Kuskini ja ystäväni Jiri – alunperin tsekki – kertoi heille alkuperäismaamme. Seurueessa mukana oleva nainen innostui kuullessaan minun olevan Suomesta ja kertoi asuneensa kaksi vuotta Suomessa. Mielenkiintoni tietysti heräsi ja tiedustelin hänen asuinpaikkaansa noiden vuosien aikana. ”Tsoensuu” oli vastaus!! Siis hän oli opiskellut Joensuussa kaksi vuotta!!!!!
Maailma on niin pieni – kaksi toisilleen tuntematonta, toinen Joensuusta ja toinen Bangkokista – kohtaavat pohjoisen Thaimaan maaseudulla vaikeasti saavutettavan luostarin pihalla – ja yllättäen löytyi konkreettinen yhteys asuinpaikan suhteen.
Tämä satunnainen kohtaaminen muistutti minua siitä, miten me kaikki olemme yhteydessä toisiimme. Toisiin sukulaisuuden kautta. Toisiin asuinpaikan kautta. Kaikkiin olemme yhteydessä maan kautta, hengitysilman kautta – yhteisen alkuperämme kautta.