Month: December 2017

Kun lähtee ajamaan Chiang Maista kohti Mae Hong Songin maakuntaa, niin edessä on mutkaista ja mäkistä tietä. Henkilöautolla taisi tulla keskivauhdiksi noin 60km tunnissa kolmen päivän reissulla, kun kilometrejä kertyi 750.

Kukalie mutkat laskenut, mutta hieman yli 3000 niitä kertyy kun kulkee vuorien ympäri. Liikenne täällä on vasemmanpuoleista ja vei aikansa tottua kakkoskuskin paikalla istumaan; melkein aina tauolta autoon mennessä olisin mennyt kuskin puolelta sisään autoon, mutta loppumatkasta aloin jo muistamaan paikkani.

Reittimme kulki Mae Sariangin kaupungin kautta Mae Hong Songin kaupunkiin – sieltä Pai-nimiselle pienelle paikkakunnalle, josta monien pikkukylien kautta etenimme takaisin Chiang Maihin.

Ensimmäisessä kuvassa näkyy taustalla Thaimaan  korkein vuori Doi Inthanon, jonka rinteitä ajelimme useamman kymmenen kilometriä. Huippu kohoaa kahden ja puolen kilometrin korkeuteen.

Reittimme kulki paljolti yli kilometrin korkeudessa ja monin paikoin huippujen ylitys on noin tuhannenkuudensadan metrin korkeudessa.

Thaimaan vuosi sitten edesmennyt kuningas jätti jälkensä näihin pohjoisen maisemiin muunmuassa mäntymetsän muodossa; hän järjesti istutuksia niin havupuiden kuin viljelyskasvien suhteen, jotta köyhän maalaisväestön ei tarvitsisi hankkia toimeentuloaan huumeiden kasvatuksella.

Havunneulasten koko olikin hiukka isompi kuin kotoisessa männyssä.

Matka kulki vuoren rinteitä pitkin mutkitellen ja välissä oli pieniä tasaisempia osuuksia laaksoissa. Pysähtymispaikoilla oli yleensä aina koiria. Tämä koira näytti niin hyvin hoidetulta, että sillä kenties oli ihmisperhe siitä huolehtimassa.

Mae Hong Song on maakunnan pieni pääkaupunki ja kovin tyypillisesti kuvassa näkyy lentokenttä lähes keskellä kaupunkia. Kuva on otettu kaupungin tärkeimmästä luostarista, joka luonnollisesti sijaitsee vuoren korkeimmalla kohdalla.

Pohjoisen luostareissa on paljon burmalaista vaikutusta patsaiden ja ulkoisten muotojen suhteen.

Mae Hong Songin jälkeen poikkesimme luostariin, joka sijaitsi riisipeltojen vieressä. Peltojen yli oli rakennettu bambuinen kulkuväylä, jotta munkit ja maallikot pääsevät peltojen toisella puolella olevaan kylään. Nyt riisisato on korjattu, kohta vesi lasketaan pelloille uutta satoa varten ja maisema muuttuu ikäänkuin suureksi järveksi.

Korkealla näköalapaikalla harjanteella Mae Hong Songin ja Pain välissä, on monta myyntikojua. Myyntikojuja ylläpitävät paikallisiksi mustalaisiksi sanotut heimolaiset. Myytävänä on käsitöitä, grillissä kypsennettyjä bataatteja, kahvia. Nämä pienikokoiset ihmiset ovat ilmeisesti aikoinaan Burman puolelta siirtyneet näihin Thaimaan harvaanasuttuihin vuoristomaisemiin, jotka ovat olleet kauan vaikeakulkuisia ja huonosti tavoitettavia.

Pai on yksi niistä paikoista, johon jokaisen itseään itseään kunnioittavan reppureissaajan on matkustettava. 80-luvulla pieni kylä oli hippien suosikkipaikka, syynä ilmeisimmin huumeiden helppo saatavuus. Huumeet kulkivat tätä kautta maan eteläisimpiin osiin. Vanhoja hippejä paikkakunnalla vieläkin näkee, mutta omiin silmiini Pai on lienee enää vain muisto noista ajoista. Kuitenkin se tuntuu vetävän puoleensa väkeä edelleen ilonpitoon. Itselleni tulivat tälläkin reissulla tutuksi lähinnä maisemat ja hyvät ruokapaikat.

Vaurautta paikkakunnalle on tullut, sillä edellisen käyntini jälkeen luostari oli saanut uuden varsin mittavan kokoisen Buddhan patsaan.

Tasanteelta rappusia oli ylös patsaalle 257 laskujeni mukaan. Rappusia löytyy vielä tasanteen alapuoleltakin noin sadan askelman verran – vielä on selvittämättä miksi rappusia yleensä on noin 365.

Kun saavuimme vuorenrinteiltä tähän laaksoon, jota pitkin voi ajella vaikka Bangkokiin asti, kohtasimme tien vieressä muutaman ”changin” eli paikallisen norsun, joille oli ilo syöttää banaaneja. Täällä on voimallinen yritys lopettaa näiden komeiden eläinten käyttö turistien ratsastusvälineinä ja antaa niille elämisen arvoinen elämä. Turisteille tarjotaan mahdollisuuksia hoitaa, syöttää ja pestä näitä pehmeäihoisia lempeitä jättiläisiä.

Tämä matka toi selkeästi minulle esiin sen, että harjoittamani qigong tuottaa tuloksia, joita en edes ole osannut odottaa. Olen kärsinyt matkapahoinvoinnista koko ikäni ja nyt en edes tarvitse pahoinvointilääkettä yli kolmentuhannen mutkan tietä ajaessa. Aikaisemmin olen kärsinyt myös pahoinvoinnista korkeassa ilmanalassa, mutta sekin vaiva on ainakin toistaiseksi unohtunut. Ihmeellistä on elämä. Kiitollinen olen kaikista kokemuksista tälläkin matkalla.

 

Kuten ”aamupalaa”-kirjoituksestani varmaan jo osasit päätellä, olen sekasyöjä. Vielä toissa viikolla olin vegaani. Miten tässä nyt näin kävi!?

Kesällä 2017 yhtenä aamuna herätessäni totesin ruokavalioni muuttuneen ikäänkuin huomaamatta vegaaniksi. Olen jo vuosien ajan tehnyt muutosta ruokavaliossani ja elämäntavoissani itseäni kunnioittavampaan suuntaan, ja kesällä tilanne kärjistyi siis vegaanisuuteen. Lopullista ei mikään kuitenkaan elämässä ole ja tätä matkaa ajatellen tein tietoisen päätöksen siirtyä sekaruokaan tilanteen niin vaatiessa. Gluteenittomuus on kohdallani terveysvalinta ja siinä joudun olemaan ehdoton. Matkatessa tulee eteen tilanteita, jolloin tuntuu liialliselta säädöltä pysyä gluteeniton vegaani- rajojen sisällä, joten arvelin antavani itse asettamien rajojeni venyä tarpeen mukaan. Kukaan ei pakota täälläkään lihaa syömään, mutta kalakastikkeen välttely tuntuu onnistuvan vain vegaaniruokapaikoissa. Niitä Chiang Maissa onnekseni onkin monia.

Vegaaniruokapaikat on merkitty keltaisella merkillä, jossa on punainen symboli keskellä. Helppo erottaa kaikesta muusta materiaalista mitä ruokapaikkojen ja kauppojen edustoilla roikkuu.

Tämän lounaan nautin jo vuosien takaa tutussa paikassa, jossa lounaasta maksoin 50 bahtia eli nykykurssilla euron ja 30 senttiä. Ruokaan sisältyy juomaksi vesi ja riisiä kahdella lisukkeella sekä valitsemani sieniproteiini.

Ottamani kuva annoksesta ei ole kovinkaan hyvä, koska nälissäni aloin syömään ennen kuin muistin kuvaakaan ottaa. Annos oli aika tulinen ja jouduin chilit tyrkkäämään syrjään heti aluksi. Vihreiden vihannesten nimiä en suomeksi osaa, ja varsinkaan en tunnista sieniä, joita ateriassa oli.

Sieniproteiini on sellaista, jota en kotioloissa ole syönytkään. Maukasta, koostumukseltaan tosi miellyttävän pureskeltavaa, maustekastikkeen kanssa herkullista syötävää. Jos vain onnistun löytämään, niin tätä tuon mukanani kotiinkin. Yksi matkan aikana selvitettävä asia on siis sieniproteiinin valmistaminen ruuaksi, kunhan sitä ensin löydän jostain. Kielitaidottomuus on hidaste täälläkin päin maailmaa; jotta saisi enemmän matkastaan irti, olisi loistavaa osata paikallista kieltä. Tonaalisen luonteesta vuoksi se taitaa olla minulle tavoittamaton asia, eikä aakkosten erilaisuus helpottaisi ollenkaan.

Seuraava lounaspaikkani löytynee tästä kuvasta vasemmalta. Yksi paikallisista kadunkulmauksista puineen ja mopoineen, sähköjohtoineen. Kuvaa ottaessani pörröhäntä orava juoksenteli piuhoja pitkin, mutta en sitä vilkasta olentoa tallennettua saanut. Yksi ohikiitäviä elämän hetkiä.

 

Sammakko – tuo ihmeellinen luontokappale majoitushuoneen seinällä imukuppeihin päättyvine raajoineen – on tässä vain kuvituskuvana; blogissa on kai aina oltava kuvia, että joku innostuisi lukemaan loput tekstistä. Sammakko ei siis mitenkään liity tämän kerran aiheeseen 🙂

Kun lähtee matkalle sen vuoksi, että saisi muutoksia elämäänsä, niin onhan se aika todennäköistä, että jotain tapahtuukin.

Viikon qigong-intensiivin jälkeen palasin kaupunkiin. Tarkoituksena on keskittyä itsensä hoitamiseen monin eri tavoin ja toisaalta suunnitella ensi vuoden töitä kaikessa rauhassa. Ristiriitainen lähtökohta, mutta niin kovin tavallinen ainakin omassa elämässäni.

Täällä Chiang Maissa itsensä hoitaminen on kotimaan hintatasoon nähden todella edullista. Kahden tunnin thaihieronta maksaa 10,50 euroa tai hieman enemmän – tunnin thaimaalaisittain tehty vyöhyketerapia on puolet siitä. Vyöhyketerapian alkuperä on selkeästi kiinalaisessa vastaavassa hoidossa, jossa käsitellään sekä meridiaaneja sääristä että hoitopisteitä jalkapohjasta, mutta ei suoranaisesti tehdä länsimaisittain harjoitettavaa vyöhyketerapiaa. Loistavaa hoitoa on se joka tapauksessa.

Thaimaalaisen hierontaperinteen ilmentymät ovat moninaiset. Hoidon toteutus on riippuvainen ainakin hoitajasta suoraan ja epäsuorasti sitten siitä koulusta, jossa hän on oppinsa saanut. Koulut ovat valtion hyväksymiä nykyään ja lisenssi on tason tae valittaessa hoitolaa. Tosin tilanne on elävä tässä suhteessa, sillä eivät kaikki vanhat mestarit ole hakeneet tarvittavia lupia valtiolta. Muutoksen tuulet puhaltavat tälläkin rintamalla. Kun itse olen käynyt useita kertoja eri hoitajilla, niin kokemukseni mukaan on jokaisella hoitajalla oma käsialansa ja tapansa tehdä työtään. Toiset tekevät selkeästi kaavan mukaista hoitoa ja toiset sitten keskittyvät enemmän asiakkaasta löytyviin kipupaikkoihin ja etenevät hoidossaan enemmän asiakaslähtöisesti. Joku hoitaja tekee enempi venytysliikkeitä ja joku ei juuri ollenkaan. Jonkun ote on kivuliaan tiukka koko ajan, ja toinen on otteiltaan hentoisempi. Kaikki hoitotavat ovat minulle olleet mieluisia, utelias kun olen sekä hoitojen että omien tuntemuksieni tutkailemisessa.

Yhteistä kaikille thaihieronnoille toistaiseksi on ollut se, että hoidot päättyvät istuma-asentoon; aikaisemmin olisin kirjoittanut, että vaatteet pysyvät aina päällä, MUTTA nyt olen joutunut tästäkin uskomuksestani luopumaan. Edellisen kerran hoidossa ollessani, hoitaja levitti selkääni tuhdin tuoksuista voidetta paitani alle ja siinä samalla kyllä hiukan nosti paitaani ylöspäin! Tulipahan tämäkin nyt koettua.

Muutoksen väistämättömyys tuli ilmeiseksi tänään käydessäni kiinalaisen lääketieteen lääkärillä. Istuin tovin hänen haastateltavanaan ja tutkittavanaan; diagnosoitavana. Tulos ei minua yllättänyt ja eipä yllättänyt sitä seurannut hoitokaan. Lopun viikkoa käyn nyt sitten päivittäin akupunktiossa tilanteen korjaamiseksi. Hoitosarja jatkuu samalla tahdilla ensi viikolla. Selkeäksi kävi myös se, että tämän hoitavan lääkärin suosituksesta minun on tarkkaan mietittävä miten elämäni ja työni järjestän jatkossa, mikäli haluan jatkaa työntekoa edes suhteellisen terveenä. Muutoksia on siis odotettavissa. Hiljaa hyvä tulee, sanoi joku joskus; siinä hengessä lienee edettävä nyt.

Muutoksien aiheuttama stressi, niinkuin stressi yleensäkin, on kuitenkin helppo nähdä mahdollisuutena löytää omat vahvuutensa, rohkeutensa ja myötätunto itseään kohtaan. Stressi tässä tapauksessa syntyy vain ja ainoastaan siitä, että työni merkitsee minulle niin kovin paljon; kun jokin, mistä välitän, on uhanalaista – niin stressaannun. Ihminen ei stressaannu asioista, joista hän ei välitä. Toisaalta, on mahdotonta elää merkityksellistä elämää ilman jotenkin ilmentyvää stressiä. Kun ymmärtää keskittyä stressin antamaan muutosvoimaan, niin sen kokeminen muuttuu sekä fyysisesti että psyykkisesti. Stressi auttaakin kohtaamaan elämässä olevat haasteet.

Kaikkein tärkein matka, jonka voit tehdä, on matka sisäänpäin. Sillä matkalla olen nyt ottanut aimo harppauksen.

Olen siirtynyt viikoksi taolaisen opettajani Francesin lähikylälle asustamaan. Päivät kuluvat qigongin, meditaation, kontemplaation ja keskustelun merkeissä.

Takana on muutamia vuosia henkilökohtaista ohjausta, jonka tarkoitus on ollut tukea matkaa sisäänpäin ja näin tunnistaa oman käyttäytymiseni kaavoja, piintyneitä tapojani elää tätä ainutlaatuista elämääni.

Matka on ollut peiliin katsomista ja omien loistavien ja vähemmän ilahduttavien puolien tutkailua. Tiedän nyt itsestäni enemmän kuin olisin arvannut edes mahdolliseksi.

Menetelminä ovat olleet oma harjoitus, ikiaikaisen I Chingin tutkiminen, Angela Longon kehittämän menetelmän hyödyntäminen ja mahtavan opettajani tuki. Viiden elementin ihmeellisyys on tehnyt minuun uuden vaikutuksen niinkuin myös Merkillisten Meridiaanien kautta harjoittamisen mahdollisuus.

Ilokseni on opettajani kanssa myös käyty keskusteluja siitä, että hän saapuisi kesällä vieraakseni kuukauden ajaksi. Hetkessä eläen ja tulevaisuuteen luottaen – nähtäväksi jää mitä ihanuutta syntyy jatkossa tästä matkan osuudesta.

Kuvituksena tässä päivällä ottamiani kukkasten kuvia. Antaisimmeko kaikkien kukkien kukkia myös sisimmässämme? Vaalisimme loistavaa sisintämme samaan tapaan kuin näitä kukkia on luonto hoitanut! (Ja vähän ihminenkin 🙂 )

 

Kun on yhden yön nukkunut majapaikassa ja aamulla täysin sekaisin aikaerosta ja pitkästä matkasta, on saatava ravitseva aamupala

Aamutorille matka taittui ystävän skotterin kyydissä asianmukaisesti pukeutuen; päässä kypärä ja varvassandaalit jalassa. Ensimmäinen näkymä torilta oli tämä; kurkut, herkkusienet, broilerit ja kalat – kaikki hyvässä sovussa keskenään ilman kylmäsäilytystä. Hedelmät ja vihannekset vierekkäin, raakoja lihoja ja kypsennettyjä kaloja eri tarjottimilla. Oma tuntemukseni ei riittänyt kaikkien nimeämiseen, tunnistatko sinä?

Puurolautanen, tai oikeastaan rikotuista riisinjyvistä tehty velli, ei ole kovin kutsuvan näköinen mutta nälkäiselle matkaajalle se maistui herkulliselta. Lautasella on riisin lisäksi lähes raaka kananmuna, inkivääriä veitsellä suikaleeksi leikattuna, kevätsipulia pilkottuna.  Monesti syömiset menee arvailun puolelle, mutta ei se haittaa tahtia. Ei myöskään haittaa se, etteivät ruokalautaset ole samaa sarjaa ja kuten kuvasta huomaa, syödään aamuvelli kiinalaisella lusikalla. Monissa ruokapaikoissa tähän ruokalajiin kuuluu vielä hyydytetty veri, mutta siltä olen toistaiseksi välttynyt kun olen osannut anoa annoksen ilman verta.

Maustamisen voi itse tehdä halunsa mukaan; rohkeasti lisäsin omaani maistamisen jälkeen Maggia – tuota gourmetkokkien ihmelientä, joka on tullut tutuksi nigerialaisen avovävyn keitoksista. Maustetarjottimella tällä kertaa oli tietysti kalakastiketta, jota ei voi oikein vältellä, sekä kuivattua chiliä, sokeria ja jotain vihreää …

Lisukkeena söimme maidossa marinoitua possun lihaa, joka oli grillattu kevyesti maustaen. Herkkua olivat uppopaistetut tempurataikinakäsittelyn saaneet kurpitsasuikaleet sekä wokatut vihreät vihannekset lihamurujen kanssa.

Yksi suuria iloja matkanteossa on aina paikalliseen ruokakulttuuriin tutustuminen. Itseltäni se on onnistunut hyvin pohjoisen Thaimaan matkoilla, koska olen saanut oppaakseni eurooppalaisen Thaimaassa jo vuosia asuneen, paikallista kieltä osaavan ystävän. Matkat sinällään ovat olleet tähän asti iloa tuottavia, mutta ystävien löytäminen tekee matkoista aivan erityislaatuisia. Kiitollisuutta tuntien jatkan matkaani.

Junankuljettamana ensin Helsinkiin Teema-kupin pitäessä seuraa minulle sukan neulomisen ja elokuvan katsomisen ohella.

Junamatkailu on muuttunut ihmeellisen juohevaksi vuosien takaisesta kituuttamisesta hitaalla yhteydellä nykyiseen mielestäni todella nopeaan matkaan. Vakavasti on harkinnassa se, etten enää omalla autolla ajele Joensuu-Helsinki väliä ollenkaan. Ellei tule joku painava syy tehdä niin. Edellinen pimeässä ajamani matka vesisateessa nastarenkailla oli sen verran rankka kokemus, ettei houkutusta juuri ole pitkiin ajomatkoihin etenkään talvella. Junailussa on sekin ihastuttava puoli, että on mahdollista istua meditaatiossa, silmät kiinni, kädet sylissä, vastamelukuulokkeet korvilla; kaikessa rauhassa, koska ei tarvitse mennä minnekään. Ja silti matka etenee!

Matkani teemana on tällä kertaa matkailla kohtalaisen runsaasti sekä ulkoisesti että sisäisesti. Tulen tekemään pieniä pyrähdyksiä Chiang Maista muualle ja toisaalta tavoitteena on intensiivinen sisäinen harjoittaminen.

Ulkoisen matkailun havainnointi on hauskaa ja helppoakin; voi tarkkailla ympäristöään kaikilla aisteillaan, ottaa kuvia, tehdä suunnitelmia. Sisäisen matkailun havainnointi sitä vastoin on monesti vaikeaakin, koska havainnoinnissa pysyminen on niin kovin haasteellista. Tiellä pysyminen noin kuvannollisesti on tarkkaavaisuutta vaativaa ja samalla on osattava päästää irti kaikesta pyrkimyksestä ja tavoitteellisuudesta. Yllätyksiä ja oivalluksia lienee odotettavissa sekä ulkoisesti että sisäisesti tulevien viikkojen aikana. Kahdeksan viikkoa edessä tuntemattomissa maisemissa, jälleen kerran.

Kun tänään lähden, pyörii korvamatona mielessäni. Vaikka enhän minä vielä ole lähdössä. Valmistelen vasta.

Kaupan kestokassi huoneen lattialla on täyttynyt vähitellen tavaroista, joita arvelen tarvitsevani määränpäässä viikon päästä: sortsit, hihattomia paitoja, aurinkorasvaa, varvassandaalit, uimavehkeet. Laukun sisältö äkkinäisesti kuulostaa rantalomakohteelta, mutta vuoristoon ja tasangolle minä olen menossa. Ensimmäisenä kohteena Chiang Mai; Uusi Kaupunki suoraan käännettynä.

Minulle kaupunki ei ole uusi suhteuttaen siihen, että laskujeni mukaan lennän sinne kahdeksannen kerran. Uusi kaupunki on kuitenkin joka kerran, sillä kaikki muuttuu niin kovin vauhdikkaasti. Kokemukset ovat erilaisia joka kerralla. Osa kaupungista on muuttunut fyysisestikin erilaiseksi, osittain katsojan näkökulmat ovat muuttuneet merkittävästi vuosien varrella, joten kaikki on uutta ja tuoretta.

Tuoli ja kirjapinot eivät häviä minnekään omasta olohuoneesta; ne odottelevat minua kotiin tulevaksi ensi vuoden puolella.