Lähdön tunnelmaa

Koko viimeinen viikko on ollut täynnä lähtemisen tunnelmaa. Sen tunnistaa siitä, että joka kerta kun käyn jossain, ajattelen sen olevan viimeinen kerta. Viimeinen kerta uimassa hotellin altaalla. Viimeinen kerta tässä ruokapaikassa. Viimeinen kerta ostoksilla. Viimeinen kerta tuo kokemukseen oman makunsa ja ilonsa ja surunsa. Tulenko koskaan takaisin? Sekin kysymys pyörii mielessä.

Luonnonpuistossa käyminen on aina elvyttävää kehomielisielulle. Op khan -puisto on vain parikymmentä kilometriä tästä isolta kirkolta ja matka taittui moottoripyörän kyydissä varsin nopsaan.

.image

Vuorten välissä virtaa näin kuivallakin kaudella kohtalaisen runsaasti viileää vettä ylhäältä vuorilta.

image

Suvantopaikalla on vettä sen verran, että on ollut tarpeellista laittaa paikalle hyppykieltomerkki.

image

Vai tarkoittaakohan tuo merkki sitä, ettei saa hypätä pää edellä? Kun tarkasti katsot seuraavia kuvia, niin näet nuorukaisen kalliolla ja sen jälkeen näet hänet vedessä…

image

imageimage

image

Luonnonpuisto on tähän vuodenaikaan aika rauhallinen, koska thaimaalaisten mielestä taitaa olla liian kylmä ilma. Turisteille puisto on liian syrjässä, luulisin; suhteellisen monta kertaa reissunneena näissä maisemissa, alan jo tunnistamaan matkailevat toverit. Itse alan muistuttaa paikallisia moottoripyörän kyydissä istuessani – pitkälahkeista ja pitkähihaista päällä, päässä huivi, joka suojaa kypärän alla korvia ja kasvoja. Ja varvassandaalit jalassa.

Tälläkin reissulla tapasin ihastuttavan nelijalkaisen – seitsemän viikon ikäisen naalin näköisen terävähampaisen pikkukoiran.

image

Viimeisen illan ohjelmaan kuuluu vielä pakkaamista. Nyt tuntuu siltä, että olisi pitänyt jättää ukulele ostamatta! Ja ne mekot ….. Mutta eiköhän se tästä onnistu.

 

 

Kaupungilla takaisin

Paluu Chiang Maihin tapahtui hyvässä järjestyksessä. Mieleni on kovin rauhallinen ja hyvin tapahtumaköyhä, joten tyydyn julkaisemaan kuvia kaduilta löytyvistä myytävinä olevista norsuista. Parempi norsulla patsaana kuin aitona elävänä olentona … kaupungin vilinässä.

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

Muutamalla aikaisemmalla reissulla olen käynyt ihan oikean norsun selässä istumassa ja nauttinut kokemuksesta suuresti, ilman huonoa omaatuntoa; iloiten norsun nahkan pehmeästä vahvuudesta jalkaterieni alla. Ajat muuttuvat ja nyt en taitaisi enää kyetä toistamaan menneiden tapahtumia. Elämä muuttuu eläen, kokemuksia kertyy muistiin ja kehoon. Kaikki on kuitenkin alati muuttuvassa tilassa ja hyvä niin – muutos on elämä. Toivotan sen tervetulleeksi tänäänkin sateisena aamupäivänä. (Toivon säänkin muuttuvan aurinkoisemmaksi 🙂 )

Vetäytyminen

Tällä kertaa kirjoitan maaseudulta Chiang Main pohjoispuolelta. Paikanvaihdoksen syynä on itselleni järjestämäni koulutus eli osallistun yhteen luultavasti elämänmittaiseen projektiin, joka starttasi tavallaan vuosi sitten. Toisaalta kyseessä on suora ja selkeä jatkumo  elämälleni elämälle ja kaikille aikaisemmille opinnoille. Yksityisessä ohjauksessa opettelen vanhaa taolaista perinnettä; qigongia ja I Chingin tulkintaa. Pienin askelin on hyvä edetä. Tähän ei riitä yhden ihmisen kokonainen elämä eikä varsinkaan yhden puolivallattoman mummon loppuelämä.

image

Päivät ovat täysiä. Iltapäivisin pidämme taukoa, jolloin voin nauttia varsin mukavan asumukseni ulko- ja sisätiloistakin.

image

image

Kaikkien reissujen jälkeenkin jaksan aina ihastella ulkona menestyviä kukkivia kasveja sekä noita takana tomerasti kasvavia anopinkieliä.

image

Joskus on kovin helpottavaa keskittyä vain kauniiden kukkien ulkoiseen olemukseen tai vaikkapa niiden tuoksuun. Tämä valkoinen kaunotar tuoksuu huumaavalta. Kyseessä luulisin olevan “aitojasmiinin”, mutta täysin harrastelijana en ole varma.

image

Ajoittain vetäytyminen hiljaisuuteen on välttämätöntä ja tarpeellista. Vain hiljaisuudessa voi kuulla sydämensä äänen. Sen äänen, joka mahdollistaa elämisen vapaana, ilman kärsimystä ja sen syitä. Tämänkertaiseen hiljaisuuteen on mahtunut mukaan kukkien lisäksi buddhalaisen perinteen mukaiset monta päivää kestäneet hautajaiset kaikkine menoineen – laulua ja puhetta ja musiikkia pitkin yötä; sattumalta ohikulkiessa nähty krematorion pihalla avotulella poltettu arkku. Se taisi olla poikkeuksellista näissä oloissakin. Hautajaisväki oli pukeutuneena enemmän ja vähemmän juhlallisiin asuihin; väreiltään enimmäkseen tummiin. Juhlapaikalla oli kuvaseinä kertomassa edesmenneen elämän tärkeistä vaiheista. Kunnoitusta vainajalle osoitettiin kukin ja kumarruksin, mutta allapäin olevia ihmisiä ei oikeastaan näkynyt. Rikastava kokemus oli saada nähdä ja kuulla tämäkin.

Vetäytymisen aika jatkuu kohdallani vielä ensi viikkoon. Sydämellisesti kaiken kokien jatkuu opissa oleminen.

Vuoden vaihtuminen

Vuoden viimeinen päivä meni uusissa maisemissa. Matkaa tein Kawasakin takapenkillä; vai mikälie korrekti moottoripyörätermi. Kyseessä oli “dirtbike” ja ajomukavuus suunniteltu varmaankin yhdelle henkilölle.

image

Suojavarusteena oli minulla sininen kypärä, jonka arvo on noin neljä euroa. Kovin olen iloinen kuskistani, joka sai pidettyä meidät pystyssä ilman osumia sekä metsätiellä että valtatiellä. Aasialaista liikennekulttuuria kun ei oikein voi verrata kotimaiseen. Sääntöjä on, mutta niiden noudattaminen on sattumanvaraista.

Aamupalaksi nautin tuoreita hedelmiä ja jonkun sortin mykyjä … Ananaksen ja papaijan tunnistan, mutta kun ainesosat ovat hyvin pilkottu ja piilotettu raidallisen näköisen taikinan sisään, niin arvailuksi menee. Taikina oli riisijauhoista tehty ja myky oli kypsytetty höyryssä kankaalla peitettynä; sisällä mausta pätellen oli valkosipulia ja ehkä maapähkinää hyvin pieneksi pilkottuna JA koko komeus tuli syödä makeutetun kookosmaidon kera. Erinomaista.

image

image

Moottoripyöräily oli päivän mittainen matka enimmäkseen pienehköjä sivuteitä kulkien. Kilometrejä kertyi ehkä 130 ja kyydissä istumista kuutisen tuntia. Innolla odotan kehollisia reaktioitani johtuen tottumattomuudestani lajiin; vielä eivät lihakset huuda kivusta, enkä oikeastaan tunne mitään epämukavuutta kun eilisestä on kulunut vuorokausi.

Maisemat puhukoot puolestaan.

image

image

image

image

image

Vuorien korkeimmilla paikoilla asuu Hmong-kansaa, joka viljelee rinteissä sekä itselleen että myytäväksi moninaisia erilaisia tuotteita. Kaalia, mansikoita, maissia, salaattia ja bataattia sekä paljon muuta. Korkeassa ilma-alassa ilmeisesti viileän ilman ja auringonpaisteen seurauksena kaikki muuttuu makoisammaksi. Hämmästyttävää on se, että kaikki työ rinteillä on tehtävä käsin. Jyrkkiin rinteisiin ei koneita voi viedä ja käsityö on näin ainut mahdollisuus.

image

Yläilmoissa sain nauttia loistavaa paikallista kahvia mitä parhaimmissa maisemissa.

image

Vuoren korkeimmilla kohdilla on myös thaimaalaisten telttakyliä ja pieniä lomamajoja. Vuoden kylmimpään aikaan ja etenkin uutena vuotena on hyvin suosittua yöpyä näissä lähekkäin asetelluissa teltoissa sekä täällä Chiang Main lähellä että muualla Thaimaassa.

Illalla kävelin kaupungin keskustassa ja nautin tavallaan ihmispaljoudesta, mutta ennenkaikkea ihmisten katselusta. Jo hyvissä ajoin ennen puolta yötä alkoivat ihmiset lähettää taivaalle lyhtyjä niihin kirjoitettuine toiveineen hyvästä uudesta vuodesta.

image

Hyvää alkanutta vuotta 2017. Sydämellisesti.