November 2016

Aurinkoa

Eilinen päivä tuli vietettyä enimmäkseen lojuen; ensin rannalla ja sitten asunnolla. Vanhallekin matkaajalle sattuu ajoittain kömmähdyksiä ja yksi sattui auringosta nautinnan yhteydessä. Olevinaan olin pitänyt huolta tavanomaisesta suojakertoimesta 30, mutta mistälie syystä se unohtui. Jalan takaosat päätyivät punaisiksi eikä suinkaan kauniin ruskeiksi.

Brisbanen kaupunki pitää hyvää huolta asukkaistaan. Varsinainen merenranta on kilometrien päässä kaupungista ja jokivesi ei ainakaan näytä uimakelpoiselta. Keskelle kaupunkia on rakennettu uima-altaita sekä hiekasta nauttiville että niille, jotka mieluummin nauttivat uinnistaan ilman hiekkaa. Lähellä ovat kaikki palvelut mitä kuvitella saattaa. Pukuhuoneita suihkuineen ja vessoineen on monia niitä tarvitseville. Tietenkin myös valvonta on järjestetty sekä uimareille että muille alueesta nauttiville; uimavalvojat torneissaan ja poliisit segway-laitteillaan pitävät huolen turvallisuudesta. Paikalla tuntui olevan koko ihmiskunnan kirjo sulassa sovussa, siististi. Kaikki tämä on maksuttomasti tarjolla viehättävässä rantaympäristössä keskellä kaupunkia.

Illan katveessa hämärän saapuessa kävelimme asuinalueellamme vanhoja ja uusia taloja ihmettelemässä. Yllätykseksemme näimme varsin matalalla lentäviä isoja lepakkoja suurena ryhmänä siirtyvän ilmeisesti kosteikkoalueelta toiselle yli asuinalueen. Isäntämme kertoi tämän olevan joka-aamuinen ja iltainen tapahtuma. Lentävät koirat vaihtavat paikkaa vuorokauden ajan mukaan. Pihaan päästyämme talon vieressä olevassa puussa näkyi liikettä. Iloksemme saimme seurata opossumiperheen liikkumista puussa; varsin suloisen näköiset olennot loppujen lopuksi kuulemma tuhoavat pihapuun syömällä sen uudet kasvut aina uudestaan ja uudestaan. Nämä reviirillään pysyvät olennot kuluttavat loppuun alueen luonnonvaroja. Vaikuttavat hyvin ihmismäisiltä.

Olen iloinen. Tekniikkaan liittyvät ongelmat ovat ratkenneet kuin itsestään. Voin nyt tehdä saman harjoituksen kuin eilen, mutta eri teemalla; “harjoitan-iloisessa-tilassa”. Vien huomion hengitykseen hetkeksi – sitten koen iloa ja aistin sen olomutoa kehossa – sen muuttumista. Tunnen suupielieni nousevan ylöspäin kuin itsestään ja hartioiden alue laskeutuu alaspäin, niskani pitenee ja tuntuu kuin koko selkäranka olisi jotenkin väljä ja eloisa. Vien huomion uudestaan hengitykseen. Voin siirtyä hengityksen tarkkailusta kehon kokemuksen aistimiseen useita kertoja. Oli tilanne sitten hankala tai iloa tuottava, asioiden pysymättömyyden luonne on selkeä. Muutos on väistämätön. Näillä harjoituksilla tulen aina vaan tutummaksi kehoni ja reagointitapojeni kanssa; näin mahdollistuu muutos myös omassa elämässäni.

Ganges Street, Brisbane

Australiassa on nukuttanut hyvin. Ensin hotellissa ja sitten yksityisessä asumuksessa; vuokraaja asuu talonsa yläkertaa ja alakerta on vierailijoiden käytössä. Asumuksessa on olohuone, makuuhuone ja tietysti keittiö sekä kylpyhuone. Kaikki kodin mukavuudet mahdollisuuksineen. Voi siis laittaa ruokaa ja pestä pyykkiä, nauttia ulkoilman lämmöstä takapihalla – jos ei arkaile vapaana kulkevaa kukkoa ja lapsen kämmenen kokoisia hämähäkkejä ja joka paikassa vipeltäviä liskoja.

Talon nurkalla on arvioni mukaan maailman pienimpiä mehiläisiä omassa asumuksessaan; talon isännän mukaan pesä tuottaa noin litran verran hunajaa vuoden aikana. Parveilevia mehiläisiä ei kuulemma tarvitse säikähtää, ne eivät ole vaarallisia. Mehiläiset ovat mustia, pienen kärpäsen näköisia otuksia.

Eilen kävimme Brisbanen ulkopuolella 1920-luvulla perustetussa “koala-turvapaikassa”, jossa oli tavattavissa myös kenguruja kera wallabeiden, tasmanian tuholainen ja vompatti sekä paljon erilaisia lintuja. Ikäänkuin kaupanpäälle sai nauttia erikokoisista vapaana juoksentelevista liskoista.

Julkinen liikenne on täällä kuulemma maailman kolmanneksi kalleinta. Epäilen, että Suomi on listalta unohtunut pois. Linja-autoissa kulkeminen “pyyhkäisy-kortin” kanssa on vaivatonta ja kohtuuhintaista suhteuttaen sen ajallaan kulkeviin ja siisteihin ilmastoituihin busseihin. Tosin kävelykin on mukavaa, koska jalkakäytäviä löytyy sekä pelkästään jalan kulkeville että erilaisia versioita pyöräilijöille/jalankulkijoille.

Missään muualla maailmalla en ole vielä nähnyt pyöräilijöiden ajavan näin uskollisesti kypärä päässä. Monilla on kypärään kiinnitetty nippusiteitä ikäänkuin antennin näköisiksi ilmaan sojottaviksi piiskoiksi. Paikalliset variksen kaltaiset linnut nimittäin ovat hyvin tarkkoja reviiristään ja hyökkäilevät polkupyöräilijöiden kimppuun, etenkin siihen kypärään. Näppärä ratkaisu on suojata itseään tuunatulla kypärällä. Jalankulkijan vauhti ei onneksi riitä pesivän linnun suojelurefleksin kytkemiseksi.

Tekniikka on aiheuttanut harmia jo reissun tässä vaiheessa. Blogissa käyttämäni pohja ei jostain syystä toimi virheettömästi ja en saa kuvia julkaistua blogin tueksi. Tämä harmitus on tehnyt mahdolliseksi harjoittaa “kuinka-olla-hankalan-tilanteen-kanssa”-meditaatioharjoitusta. Vien huomion hengitykseen hetkeksi, sitten aistin kehoni tuntemuksia liittyen tähän hankalaan asiaan. Huomaan hartioideni kiristyvän ja pallen alueelle tulevan painavan tunteen. Kiinnitän huomioni niihin vuorotellen sellaisena kuin ne juuri tässä hetkessä ovat. Muutaman minuutin näin harjoitettuani siirryn takaisin tarkkailemaan hengitystäni sellaisena kuin se tässä hetkessä on. Ja sitten palaan tarkkailemaan hartioitani ja pallean seutua, huomioiden myös muita kehossa tuntuvia tuntemuksia. Voin todeta kiristyksen muuttuneen pehmeämmäksi ja samalla koko vatsan alueen keventyneen, ei puristavaa eikä painavaa tunnetta enää. Kiitollinen olen tästä harjoittamisen mahdollisuudesta ja siitä, että voin sallia itselleni hankalatkin tunteet; ymmärtäen niiden pysymättömän alati muuttuvan luonteen. Mutta kuvia en edelleenkään onnistu julkaisemaan….

Välilaskuja

Ensimmäinen välilasku Amsterdamisssa sujui lounastaen aikataulussa olleen lennon jälkeen. Toinen lento alkoi sitten myöhässä teknisten ongelmien takia. Matkalaukkujen määrä ei tuntunut täsmäävän matkalaisten määrän kanssa. Vietimme tunnin odotellen kun laukut tarkistettiin uudemman kerran.

Amsterdamista Hong Kongiin lennettiin Suomen eteläpuolitse noin Tarton yli ja matkaa jatkettiin pallon toiselle puolelle ajoittain ilmakuoppaisessa kelissä.

Tunnelma on aikalailla raukea. Minnekään ei ole kiire ja mitään ei tarvitse tehdä. Lojumme kentällä nauttien sateisesta maisemasta. Matkaa on tehty nyt reilut 20 tuntia. Tähänkin tottuu.

Siirtymävaiheet elämässä jäävät monesti vähäiselle huomiolle. Se tilanne kun ajat kotoa töihin, tapahtuu monesti melkein automaattisesti, eikä matkasta jää mitään mielikuvaa. Koko siirtymisen ajan on tullut ajateltua jotain ihan muuta. Helposti jää kokematta alati vaihtuvat vuodenajat, valot ja varjot, omat tuntemukset.

Kun nyt tässä siirryn monen lentokentän ja aikavyöhykkeen ja maan kautta kohteeseeni Australiaan, niin pyrkimys on olla läsnä näissä muuttuvissa hetkissä. Aistit avoinna; mitä kuulen, näen, tunnen, haistan. Sen sijaan, että vain odottaisin pääseväni perille.

Elämässä ei tarvitse päästä perille minnekään, sillä olemme perillä koko ajan. Tässä ja nyt. Sopiva aika tehdä aamuinen Qigong-harjoitus.

Kun tänään lähden

Kun tänään lähden, otan mukaan mitä tarvitsen. Tämä oli pakatessa teemana ja rinkalle kertyi painoa kahdeksan kiloa. Olettaisin sen olevan henkilökohtaisen ennätykseni vajaan kuukauden poissaoloon varautuessa. Voihan se olla, että olen oppinut vuosien varrella jättämään kotiin tarpeettoman. Mukaan ei enää lähde se kiva paita jota-en-ole-kotioloissa-päälleni-laittanut mutta mukaan tulee se kiva paita jota-pidän-joka-viikko-päälläni.

Olen matkan ensimmäisen etaapin tehnyt eli olen päässyt yöpymään Helsinkiin tyttären luokse. Junamatka sujui loistavasti elokuvaa katsellessa ja lueskellen. Yllätin itseni ja jätin yleensä aina matkassa mukana kulkevan sukkaneuleen ottamatta mukaan. Pitää kokeilla miten sujuu lentäminen ilman bambupuikkoja.

Keittiöremontti alkoi aamulla ennenkuin poistuin kotoa. Haikeutta en koe vanhojen kalusteiden pois repimisen vuoksi enkä muovimaton menetystä itkeskele. Liesi pääsi uuteen arvostavaan kotiin ja sekin minua ilahduttaa. Ensimmäinen viesti luottokirvesmieheltä tuli noin tunnin päästä matkan alettua. Keittiön kaappien alta löytyi useampi jo aikapäiviä sitten henkensä menettänyt linnunraato. YÄK. Tuskin kykenin kuvaa katsomaan. Ilmeisesti vanha ilmanvaihtoputki on mahdollistanut lintujen pääsyn kaapin alle mutta pois eivät poloiset ole sieltä osanneet. Kun ostaa asunnon, jossa on tupakoitu lähes 50 vuotta, niin hajuhaitat ovat selkeästi olemassa. Mistään en kuitenkaan osannut arvata entisten elollisten olentojen lojuvan kaappien alla. Olenpas nyt kiitollinen päätöksestäni remontoida keittiö nyt eikä vuoden päästä.

Aamuksi on taksi tilattu ja rinkka on vielä kertaalleen tullut tarkistetuksi. Iltateetä nautimme yhdessä ja erikseen. Lähtemisen tunnelma on jo tiiviinä koko olemuksessa. Mieli karkaa jo huomiseen toistuvasti. Keho elää tässä hetkessä, aina. Kohta levollisena tai levottomana unille. Uteliaana näihin elämänsä ainutlaatuisiin hetkiin suhtautuen, matkaan jo melkein lähdössä.

Matkaanlähtö lähestyy

Rinkka kertaalleen täytettynä odottaa jo ensimmäistä tyhjennystä ja tarkistusta. Riittääkö yhdet sortsit? Uimapuku ja bikinit ainakin on otettava mukaan. Ja kengät on pestävä! Australiaan ei saa kuljettaa mukanaan vieraita maa-aineksia edes kenkien pohjissa. Matkapahoinvointilääkkeiden on löydyttävä käsimatkatavarasta. Paljon muistettavaa. Listaaminen auttaa. Kun vain löytäisin nyt sen listan. En sitä vieläkään ole osannut tallentaa tähän tekniikan maailmaan.

Keittiöremonttia järjestän samalla kun valmistaudun reissuun lähtöön. Kalusteet on hankittuna ja toimitusta vailla, samoin pintamateriaalit. Luottomieheni remonttien suhteen on lupautunut hoitamaan kaiken mallikkaasti poissaollessani. Keittiön purkuun liittyy vielä muutama ongelma, mutta onneksi on vielä muutama päivä aikaa järjestellä asiaa. Hankaluutta tuottaa keittiön kaappien sisällön sijoittaminen jonnekin kunnes uusi keittiö on paikallaan.

Viikonloppu menee kiinalaisen lääketieteen opetuksen parissa. Innostuneen tuntuinen aikuisten naisten ryhmä oppii itselleen uuden tavan hahmottaa maailmaa ja siinä samalla tutustuu itseensä ja omaan elämisen tapaansa. Muutoksia on tapahtunut monilla jo parin kuukauden opintojakson aikana; ruokavalion ja itsensä huomioimisen suhteen. Kunhan kolme vuotta kuluu projektin parissa, niin muutoksia saattaa tulla enemmänkin. Oppimisen prosessi tekee näkyväksi sen, mitä ei ole aikaisemmin nähnyt. Oppimisen prosessi mahdollistaa muutoksen.

Monta asiaa hoidettavana. Istun siis alas ja hengitän, palaan kehon aistimuksiin, tarkkailen hengitystä kehossa. Tunnen jalkapohjani lattiaa vasten, kihelmöivänä ja painavana. Keho elää aina tässä hetkessä, nyt. Elämäni täkein hetki, ainut hetki jolloin olen elossa, on nyt. Ripustan pyykit kuivumaan tietoisesti läsnäollen. Istun pidemmäksi hetkeksi olemaan läsnä elämäni hetkissä. Kaikki muu saa olla. Tekemättömät työt ovat tekemättä hetken. Kaikki on hyvin.

Matkavalmisteluja

Kun on oikein kiire ja paljon tekemistä, niin on tarpeen istua hiljaa rauhassa pidempiä aikoja. Normaalitilanteessa jos riittää puolen tunnin meditaatio, niin näinä päivinä on istuttava harjoittamassa tunti. Muuten en saa mitään aikaiseksi.

Matkan valmisteluista on tehtynä suuri osa, mutta se viimetippaan yleensä jäävä osa on vielä tekemättä. Tavoitteena saada tällä kertaa pakkaukset valmiiksi todella hyvissä ajoin eli tänään. Lähtöönhän on vielä vajaa viikko, joten juuri nyt lienee paras hetki pakata. Onpahan sitten aikaa purkaa vielä kerran jos toisenkin neitsytmatkalleen lähtevä rinkka.

Matkan kohteena on Australia ja siellä Brisbane ja Sydney sekä pari kaupunkia matkan varrelta. Matkasuunnitelma on jäänyt matkakumppanin tehtäväksi, mutta toki minuakin on aiheen puitteissa konsultoitu. Koska aikaa on vain kolme viikkoa perilläoloon varattuna, etenemme kaikessa rauhassa nauttien ohikiitävistä hetkistä. Muutama yhdessä matkailtu pätkä meillä äiti-tytär-tiiminä on jo tehtynä, mutta tämä lienee matkoista haastavin ja seikkailullisin.

Oman lisänsä matkan sisältöön tuo päivittäiset harjoittamisen hetket meditaation ja qigongin parissa. Koska teemme matkaa kahdestaan, tulemme jakamaan myös harjoittamisen hetket keskenämme. Minä jokseenkin vanhana konkarina jatkan harjoittamistani ja tyttäreni tuorein silmin ja mielin saa alun omalle harjoittamiselleen. Yksi matkan tavoitteita on saada jakaa tämä elämän laatuun vaikuttava harjoittamisen muoto yhdessä ja erikseen.

Meditaation harjoittaminen ei ole pakenemista todellisuudesta. Se on todellisuuden kohtaamista läsnäolevasti rauhallisin mielin . Matkaan valmistautuen tässä hengessä, rauhallisin mielin. Vaikka vähän jo jännittääkin.