Mindfulnessin määritelmän mukainen oleminen uteliaasti ja myötätuntoisena elämänsä hetkissä, tapahtuu luontevasti matkalla ollessa. Kun astuu pois päivittäisistä rutiineistaan ja saapuu uuteen ympäristöön, on luonnollista kiinnittää erityistä mielenkiintoa ja huomiota uteliaasti kaikkeen ympärillä tapahtuvaan ja olevaan.
Kun nyt istun lähtöportin vielä hiljaisessa odotusaulassa matkan tämän osuuden viimeistä lentoa, niin voin vain ihmetellä miten monen tarkkaavaisuutta vaativan kohdan kautta olen tähän päätynyt. Lentokentillä on mahdollisuus eksyä moneen suuntaan ellei herkeämättä seuraa opasteita, jotka oletettavasti vievät matkailijan oikeaan paikkaan. Kaiken aikaa on pidettävä huoli tavaroistaan, joita jostain syystä mukana kulkee aina enempi kuin oli aikomus. Vielä en ole päässyt matkaamaan vain passin ja hammasharjan kanssa.
Aistimukset kuormittuvat eri kielien kuulemisesta; lentokenttä-äänistä; hajuista; kuuluutusten kuuntelemisesta; ihmisten huomioimisesta. Näin avautuu omakin mielenmaisema tuoreena. Muistan taas kovin väsyväni ylenpalttisista äänistä – lähes kymmenen tunnin lento on meluisa kokemus, vaikka suurimman osan aikaa korvillani olivatkin vastamelukuulokkeet. Nukkuminenkin sujuu paremmin kuunnellen klassista musiikkia kuulokkeilla. Mindfulnessin hengessä aistin kehoani tätä kirjoittaessani – vien huomion korviin, arvostelemattoman ja jakamattoman huomioni kuulemiseen – siirrän sitten huomioni kehooni ja oivallan jännittäväni hartioitani. Kuuleminen varsinaisesti ei tarvitse hartialihaksia, mutta tänään olen niilläkin ottanut ääniä vastaan. Vien huomion hengitykseeni ja hengitän kolme tietoista hengitystä sisään … ja ulos. Edelleen tunnen jännitystä. Mutta nyt on aika siirtyä jälleen uuteen jonoon. Nyt kohti Chiang Maita.
