Kun tänään lähden, otan mukaan mitä tarvitsen. Tämä oli pakatessa teemana ja rinkalle kertyi painoa kahdeksan kiloa. Olettaisin sen olevan henkilökohtaisen ennätykseni vajaan kuukauden poissaoloon varautuessa. Voihan se olla, että olen oppinut vuosien varrella jättämään kotiin tarpeettoman. Mukaan ei enää lähde se kiva paita jota-en-ole-kotioloissa-päälleni-laittanut mutta mukaan tulee se kiva paita jota-pidän-joka-viikko-päälläni.
Olen matkan ensimmäisen etaapin tehnyt eli olen päässyt yöpymään Helsinkiin tyttären luokse. Junamatka sujui loistavasti elokuvaa katsellessa ja lueskellen. Yllätin itseni ja jätin yleensä aina matkassa mukana kulkevan sukkaneuleen ottamatta mukaan. Pitää kokeilla miten sujuu lentäminen ilman bambupuikkoja.
Keittiöremontti alkoi aamulla ennenkuin poistuin kotoa. Haikeutta en koe vanhojen kalusteiden pois repimisen vuoksi enkä muovimaton menetystä itkeskele. Liesi pääsi uuteen arvostavaan kotiin ja sekin minua ilahduttaa. Ensimmäinen viesti luottokirvesmieheltä tuli noin tunnin päästä matkan alettua. Keittiön kaappien alta löytyi useampi jo aikapäiviä sitten henkensä menettänyt linnunraato. YÄK. Tuskin kykenin kuvaa katsomaan. Ilmeisesti vanha ilmanvaihtoputki on mahdollistanut lintujen pääsyn kaapin alle mutta pois eivät poloiset ole sieltä osanneet. Kun ostaa asunnon, jossa on tupakoitu lähes 50 vuotta, niin hajuhaitat ovat selkeästi olemassa. Mistään en kuitenkaan osannut arvata entisten elollisten olentojen lojuvan kaappien alla. Olenpas nyt kiitollinen päätöksestäni remontoida keittiö nyt eikä vuoden päästä.
Aamuksi on taksi tilattu ja rinkka on vielä kertaalleen tullut tarkistetuksi. Iltateetä nautimme yhdessä ja erikseen. Lähtemisen tunnelma on jo tiiviinä koko olemuksessa. Mieli karkaa jo huomiseen toistuvasti. Keho elää tässä hetkessä, aina. Kohta levollisena tai levottomana unille. Uteliaana näihin elämänsä ainutlaatuisiin hetkiin suhtautuen, matkaan jo melkein lähdössä.