Aamukahvin jälkeen alkoi kymmenen tuntia kestänyt matka kohti pohjoista ajaen. Matka taittui valtateiltä pois poiketen ja pysähtyen siellä minne mieli teki.
249 porrasta vuoren kupeessa olevalle luolan suulle kipaisten – siellä lepakon ääniä kuunnellen ja niiden jätöksiä hetken haistellen pysähtyen – monimetrisen Buddhan patsaan äärellä hetkeksi hiljentyen.
Poistuessamme tästä metsäluostarista silmääni sattui vallan mainiot lemmikkieläimille tarkoitetut häkit – kaikki vieraat ovat tervetulleita tavallaan.
Kapuaminen jatkui toiseen suuntaan eli alaspäin, kun kävimme varpaamme kastelemassa vesiputouksessa. Putousta olisi voinut halutessaan kulkea veden kanssa samaa reittiä, mutta siihen ei riittänyt minulla uskallus. Kivet olivat kyllä karhean kutsuvia jalan alla.. Putouksen kuvaaminen oli allekirjoittaneelle liian haastava tehtävä, joten ihailtavaksi jäi tämä kuva mummosta vetämässä sukkia jalkaansa.
Ihmisten kuvaaminen matkoilla on jostain syystä tuntunut kiusalliselta asialta – syynä varmaankin se, etten itse pidä olla kuvattavana. Kokeilen rajojani tällä matkalla kuvaamisen suhteen ja rohkaisin mieleni myös oman kuvan jakamisen suhteen.
Kuvien toivoisi välittävän jotain torin tunnelmasta. Ihmisten hymyt ja uteliaat katseet puuttuvat kuvista, mutta niitäkin riitti tänään. Ostin pussillisen uppopaistettua puhvelin rasvaa – rapeaa pohjoisen herkkua, jota myös saa sikana — myyjärouvia nauratti, kun halulla rouskuttelin tätä oletettavasti länsimaalaisen kädessä harvemmin nähtyä evästä.
Maisemat täällä Chiang Main pohjoisella puolella matkalla Mekongjoelle ovat vaihtelevia, enimmäkseen kuitenkin tällä reitillä vuoristossa kulkevaa tuhannen mutkan tietä. Kauas on pitkä matka ja kun on kaukana ja korkealla, niin näköalatkin ovat sen mukaisia. Osa matkasta on taitettu noin 1400 metrin korkeudessa vuorten harjanteilla. Ilma on ollut kirkasta ja kuulasta, tuulet puhaltaneet viileästi niin, että toppatakillekin löytyi käyttöä.
