Sitoutuminen päivittäiseen kirjoittamiseen murentui pitkien matkapäivien ja katkeilevien nettiyhteyksien siivittäminä. Väsyminen ei ainakaan lisännyt intoani ryhtyä kirjoittamaan. Haasteena onkin nyt ollut se, että kuinka olla itsensä kanssa silloin kun ei kykene pitämään omia päätöksiään.
Päätöksessä pysyminen onkin se hankaluus monesti vallan helpon päätöksen tekemisen jälkeen. Tässä kohdassa onnekseni ei ole kyse mistään peruuttamattomasta vahingosta. Annan itselleni anteeksi ja jatkan uteliaasti eteenpäin.
Kuluneesta Thaimaan kartasta katselin mistä oltiin tultu ja minne oltiin menossa. Matkaa kertyi kaiken kaikkiaan 1300 kilometriä mitä kauniimmissa maisemissa.
Majoituspaikkojen sisämaisemat ovat melkein joka kerta aika yllättäviä! Tästä kuvasta puuttuu kukikas katto ja ruudullinen lattia. Lisäväriä on tuomassa untuvatakkini, joka oli todella tarpeen tämän matkan aikana. Aamuiset lämpötilat vuoristossa olivat alle kymmenen astetta.
Laosin rajan pinnassa kulkevat vuorijonot ovat hyvin kattavasti Thaimaan puolella otettu käyttöön. Maissia näkyy paljon; voi vain kuvitella miten työlästä on pelkällä ihmisvoimalla kerätä sato talteen jyrkiltä rinteiltä. Alavimmilla paikoilla kasvaa edelleen kumipuita. Satunnaisesti korkealla on mansikkaviljelmiä. Paikalliset harmittavasti keräävät mansikat liian raakoina ja uittavat ne sitten sokeriliemessä; mansikka on heille tuntematon marja ja sitä ei oikein osata käyttää.
Koiria näkyy joka paikassa. Osa koirista näyttäisi olevan ainakin puoliksi villejä, sillä niitä näkyy ihmisasutuksista pitkän matkan päässä. Osa koirista asuu kylien raiteilla. Sitten ovat nämä pikkukoirat, joita pidetään hellästi hyvänä; niitä puetaan ja harjataan ja niitä työnnetään rattaissakin.
Kolmen päivän aistien ilotulituksen jälkeen olen ollut palautuspäivän tarpeessa. Kuvia otin paljon. Paljon jäi kuvia ottamatta. Kun pieni poika juoksi kylän pääkadun vierellä keskipäivän aikaan, niin minä äitimummina olin aivan kauhuissani hetken; pojalla oli tiukasti päässä vallan käypäinen muovipussi, leuan alle vedettynä … mutta poikahan juoksi ja lähellä oli aikuisia. Todennäköisesti hän oli turvassa. Pimeän aikaan palavat riisipellot olivat huikea näky, mutta niistä en kuvia onnistunut ottamaan. Kylmä tuuli auringonpaisteessa jäi kuvaamatta myös, niinkuin uteliaasti länsimaista katselevat pienet kylän pojat.
