Aurinkoa

Eilinen päivä tuli vietettyä enimmäkseen lojuen; ensin rannalla ja sitten asunnolla. Vanhallekin matkaajalle sattuu ajoittain kömmähdyksiä ja yksi sattui auringosta nautinnan yhteydessä. Olevinaan olin pitänyt huolta tavanomaisesta suojakertoimesta 30, mutta mistälie syystä se unohtui. Jalan takaosat päätyivät punaisiksi eikä suinkaan kauniin ruskeiksi.

Brisbanen kaupunki pitää hyvää huolta asukkaistaan. Varsinainen merenranta on kilometrien päässä kaupungista ja jokivesi ei ainakaan näytä uimakelpoiselta. Keskelle kaupunkia on rakennettu uima-altaita sekä hiekasta nauttiville että niille, jotka mieluummin nauttivat uinnistaan ilman hiekkaa. Lähellä ovat kaikki palvelut mitä kuvitella saattaa. Pukuhuoneita suihkuineen ja vessoineen on monia niitä tarvitseville. Tietenkin myös valvonta on järjestetty sekä uimareille että muille alueesta nauttiville; uimavalvojat torneissaan ja poliisit segway-laitteillaan pitävät huolen turvallisuudesta. Paikalla tuntui olevan koko ihmiskunnan kirjo sulassa sovussa, siististi. Kaikki tämä on maksuttomasti tarjolla viehättävässä rantaympäristössä keskellä kaupunkia.

image

Illan katveessa hämärän saapuessa kävelimme asuinalueellamme vanhoja ja uusia taloja ihmettelemässä. Yllätykseksemme näimme varsin matalalla lentäviä isoja lepakkoja suurena ryhmänä siirtyvän ilmeisesti kosteikkoalueelta toiselle yli asuinalueen. Isäntämme kertoi tämän olevan joka-aamuinen ja iltainen tapahtuma. Lentävät koirat vaihtavat paikkaa vuorokauden ajan mukaan. Pihaan päästyämme talon vieressä olevassa puussa näkyi liikettä. Iloksemme saimme seurata opossumiperheen liikkumista puussa; varsin suloisen näköiset olennot loppujen lopuksi kuulemma tuhoavat pihapuun syömällä sen uudet kasvut aina uudestaan ja uudestaan. Nämä reviirillään pysyvät olennot kuluttavat loppuun alueen luonnonvaroja. Vaikuttavat hyvin ihmismäisiltä.

Olen iloinen. Tekniikkaan liittyvät ongelmat ovat ratkenneet kuin itsestään. Voin nyt tehdä saman harjoituksen kuin eilen, mutta eri teemalla; “harjoitan-iloisessa-tilassa”. Vien huomion hengitykseen hetkeksi – sitten koen iloa ja aistin sen olomutoa kehossa – sen muuttumista. Tunnen suupielieni nousevan ylöspäin kuin itsestään ja hartioiden alue laskeutuu alaspäin, niskani pitenee ja tuntuu kuin koko selkäranka olisi jotenkin väljä ja eloisa. Vien huomion uudestaan hengitykseen. Voin siirtyä hengityksen tarkkailusta kehon kokemuksen aistimiseen useita kertoja. Oli tilanne sitten hankala tai iloa tuottava, asioiden pysymättömyyden luonne on selkeä. Muutos on väistämätön. Näillä harjoituksilla tulen aina vaan tutummaksi kehoni ja reagointitapojeni kanssa; näin mahdollistuu muutos myös omassa elämässäni.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *